Kuka mitä häh?

Mä olen niin pitkään haaveillut tästä hetkestä. Hetkestä kun istun kaikessa rauhassa ja aloitan mun oman blogini kirjoittamisen.

Kuka minä? 

 

Espoosta kotoisin 30 vuotias kahden lapsen äiti ja leski. Kuulostaapa harmaalta...
En mä niin harmaa ole kuitenkaan. Pidän itseäni kuitenkin melko hyväntuulisena, hymyilevänä, vahvana ja reiluna ihmisenä. Vaikka tämä elämä mikä mulle arvottiin on antanut melkosia potkuja suoraan takaraivoon niin voin sanoa kuitenkin olevani melkosen onnekas omalla tavallaan. Onhan mulla kaksi aivan ihanaa ja valtavan rakasta lasta. Mua ympäröi myös valtava tukiverkko mitä ilman en olisi kaikesta selvinnyt edes tähän asti saatika tästä eteenpäin.
Ystävät on myös suuri osa mun elämää ja arkea. Yksi arjen kohokohdista on nähdä jotakin kamua ja vaan jutella kahvikupposen ääressä siitä kuinka nopeesti aika juoksee tai vaikka vaan muistella menneitä. Niin yksinkertaista, mutta niin raikastavaa. Naurua tietenkään unohtamatta..pidentäähän se ikää.

Asioita mitkä myös pitää mut arjessa kiinni ja mistä nautin on sisustaminen, ruoan laitto ja liikunta (vaikka tosin tällä hetkellä ei siltä näytä kun tätä ruhoa koristaa lähemmäs 30 kiloa raskauskiloja :D ).
Eli meidän arjen lisäksi tässä blogissa saa lukea myös näistä aiheista. 

Tähän väliin voisin kertoa teille mun aarteista..

Liana on 2009 syntynyt meidän esikoinen. Aivan ihana reipas koululainen ja rakastava isosisko.
Tyttö joka tekee päivittäin äitinsä ylpeäksi ja onnelliseksi.
Meidän lempipuuhaa kahdestaan on leipominen, leffassa käynti ja tyttöjen jutut. 
En vaan voisi kuvitella päivääkään ilman tätä pienen pientä naisen alkua.

Sitten on meidän perheen isäntä. Se tuorein tulokas.. Hänen korkeutensa Ante.
Ante syntyi joulukuussa 2017.
Hän on kovin rauhallinen ja utelias nuori herrasmies. Nukkuu, syö ja kasvaa.. niin kuin tuoreen uuden ihmisen kuuluukin. Ante on kuin kopio isästään.

  Ihan jos totta puhutaan niin ilman näitä nakeroita olisin varmaan jo jossain pehmustetussa huoneessa nurkassa vapisemassa. Se on kyllä kummallista kuinka lapset voi antaa voimaa niin valtavan paljon jopa sellaisina hetkinä kun kuvittelisi kenen tahansa vaan romahtavan.
Joka päivä katselen näitä mun pieniä aarteita ja mietin vain kuinka onnekas kuitenkin olen. Kaikesta huolimatta.

Tässä samalla kun kirjoitan mietin, että kuinka ihanaa tämä vaan voi olla. Paljon parempaa kuin mistä edes osasin haaveilla. Ja niin yksinkertaista kuin kirjoittaminen...niin vapauttavaa. En malta odottaa että pääsen kirjoittamaan enemmän eri aiheisiin liittyen.
Voin luvata kaikille, että tulette tarvitsemaan sekä nessuja, että tenoja. Kunhan vaan pääsen tässä vauhtiin. Yritän siis kirjoitella niin usein kun mahdollista milloin mistäkin ajankohtaisesta.

Seuraavassa kirjoituksessa saattaa olla, että on nessut tarpeen joillain lukijoilla.
Kerron teille meidän rakkaustarinan mikä vaan riistettiin pois liian aikaisin.


Kannattaa tulla seurailemaan meidän arkea yms myös Instagramiin: Penniajatuksista.

Palautetta ja toiveita olisi kiva kuulla kommentteihin tai sitten laittamalla sähköpostia osoitteeseen penniajatuksista@gmail.com.

Kiitos ja kumarrus!

-N